Sivistyksen suunta palkinnot
4. lokakuuta 2017 klo 16.40
Kuntaliitto ja Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat Opsia ry myöntävät vuosittain Sivistyksen suunta –palkinnon ansioituneelle sivistys- tai opetustoimen johdossa tai asiantuntijatehtävässä toimivalle alan huippuasiantuntijalle.
Suomi 100 – juhlavuoden kunniaksi Opsia ry:n hallitus on päättänyt myöntää tänä vuonna ensimmäisen Sivistyksen suunnannäyttäjä – elämäntyöpalkinnon.
Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat Opsia ry:n hallitus on päättänyt myöntää emeritus pääjohtaja, professori Erkki Aholle Sivistyksen suunnannäyttäjä – elämäntyöpalkinnon tunnustuksena elämäntyöstä ”koulutusjärjestelmämme uudistajana ja peruskoulumme syntyvuosien määrätietoisena kehittäjänä. Uudistustyönne kaikille yhteisen peruskoulun puolesta on edistänyt monin tavoin maamme sivistystä, hyvinvointia ja tasa-arvoa.
Alla Opsia ry:n tiedote asiasta.
Lisätietoja antaa Opsia ry:n puheenjohtaja Virpi Lehmusvaara.
Puh. 040-5289558
4. lokakuuta 2017 klo 16.58
Tämän vuoden Sivistyksen suunta –palkinnon sai Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.
Suomen Kuntaliitto ja Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat Opsia ry palkitsivat Penttilän keskiviikkona 4.10.2017 pidettävillä valtakunnallisilla Sivistystoimen neuvottelupäivillä Clarion Hotel Helsingissä.
Sivistyksen suunta -palkinto jaettiin nyt kuudennen kerran. Aiemmin palkinnon ovat saaneet pääjohtaja Aulis Pitkälä, kaupunginjohtaja Simo Juva, professori Jouni Välijärvi, apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth sekä sivistysjohtaja Peter Johnsson.
Kuntaliitto ja Opsia ry palkitsevat vuosittain kunta-alan toimijan, joka on vaikuttanut kuntien sivistystoimen edistämiseen ja kehittämiseen
Linkki Kuntaliiton tiedotteeseen: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2017/sivistyksen-suunta-palkinto-oulun-sivistys-ja-kulttuurijohtaja-mika-penttilalle
